keskiviikko 31. elokuuta 2011

Gladiolus kimppu ja muutama hankinta pihalle



 Gladioluskimppu, jossa tuntu ettei mikään asetu kohdalleen. Painava gladiolus tuntu, että keikauttaa koko kimpun nurin. Lisän kukkina oranssia daaliaa ja sitten toi vihree molucella.


 On se vaan aika näyttävä ja pitkä kukka tuo gladiolus. Ku niitä tilasin, nii en edes tajunnut, että ne tulee niin korkeina. Ne oli ainaki metrisiä!


Vihreä molucella on kans mielenkiintoinen.


Sitten oon pihalle saanut ihan jotain pientä istutettua tässä loppukesästä..

Naapurista sain siirtää jättipoimulehteä, näyttäis että on lähtenyt kasvuun.


Kaunokaista eräältä puutarhalta. Oisin vaan halunnut vieläkin punaisempana tätä, mutta tää oli tuollaista aika vaaleeta. Tai siinä oli sellainen sekaväritys, saa ens kesänä nähdä millaisia sieltä oikeen putkahtelee.


 Ei tääkään mikään hassu väri oo, ihan nätti.


 Ja nämäkin tuijat siirrettiin naapurista tän kokoisina, kun olivat niin tiheässä kasvaneet. Toivottavasti lähtevät kasvuun! Ainakin vielä näyttäis olevan hengissä, mutta että talven yli.. 


Ja tämä kuutamohortensia löysi paikkansa pihalta.


Sekä hauska mielenkiintoinen lehdillä väriänsä tuova laikkukirjokanukka.


 Lamoherukka ei vielä oo maassa, mutta paikka on varattuna. En oo vaan saanut sitä valmisteltua loppuun saakka.


 Talon rakennuksesta jäi ylimääräisiä kaiteita, kun noita ei laitettukaan sinne minne ois kuulunut. Mutta eihän niitä polttaakaan raskinu! Jotain niistä piti kehitellä. Aateltiin sitten, että laitetaan tuohon nurmikon reunaan, jossa kauhea puska alkaa ja maa "putoaa" alas. Laitan siihen valkokarhunköynnökset padasta kasvamaan. Täytyy vaan vuorata kasvupaikka muovilla kaiken varulta, ettei leviä ja etene koko pihamaalle.


 Sitten muutama syreenipuskakin on siirretty(minähän se tuon kokoisia puskia siirtelenkin! Ei vaan mies se joutuu näihin hommiin aina sit) tänne pihalle. Tuo oli kaikkein isoin, ja tais olla parhain juuripaakkukin mukana, ku tuntuu että kaikkein parhaimman näköinen tällä hetkellä. Syreenipuskan juurella odottaa maahan pääsyä pähkinäpensas(kuinhan käy täällä V-vyöhykkeellä.. mutta kun lahjoituskasveja ei voi olla ottamatta) ja sitten on kurtturuusu "Pohjolan Kuningatar". Joka täytyy kyllä kans rajata muovilla, ku en halua että sekää holtittomasti leviää. Siihen tulee sellainen kerrottu kukka. Sekin lahjoituskasveja, enkä voi yhtään sellaista vastustaa. Eivät tuu siis tohon syreenin juurelle, vaan jonnekin muualle.=)


Ruusupapu on sen ku intoutunut betonisessa ojarummussa kesän lopun lähestyessä ja näin syksylläkin vielä. Nyt tällä hetkellä aavistuksen rönttäisempi(ja tuuheampi), palkoja kuitenkin roikkuu ja kukkiakin vielä aika paljon.


Ruusupavun juurella kukkivat vielä kehäkukat. Muutamia hassuja vanhoja siemeniä heittelelin silloin siihen juurelle, ja nyt tuntuu että mistä ihmeestä niitä putkahtelee lisää ja lisää. Aluksi tuntu, että siemenet tais olla nii vanhoja, ettei niistä ykskään nouse tahi kasva juurikaan, nyt ei siltä tunnu. Pitää kait kerätä noista siemenet talteen ens kesää varten. Vaikken keltaisesta väristä juuri pidä, vois varulta ottaa ja eiköhän tällä tontilla tilaa riitä laittaa ne jonnekin ens kesänäkin. Vaikka lasten leikkipaikan lähelle lapsia piristämään.=)


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pajupirtin kesähaasteeseen Syksyn Kakku

Pajupirtin pitäjän kesähaasteeseen olis tässä tällainen syksyinen kakku. Olin eka ajatellut kesähaasteesta luettuani jotain paljon suurempaa liittyen noihin kuiviin keppeihin, mutta lopulta huomasin ajan käyvän vähiin, ja tästä jalostui siis syksyinen kakku tänään.


Kakku kuvattuna päältä. Reunoina kakussa on tuollaisia kuivia karahkoita, keppejä. Niistä tulee mieleen jonku linnun pesä. Kakun täytteenä on sammalta. Päällä on ihanan punaisia syksyn puolukoita, keltaisia kehäkukkia, ruusupavun palkoja, reunalla mustikan varpuja. Tätä oli kyllä kiva koristella. =)


Ja tässäpä on sitten kakkua eri suunnista kuvattuna. Kakku on hitusen vinossa, kun kivikin on vinossa, enkä oikeen jaksanut ottaa sitä huomioon rakentelussa. Olipa muuten oikein lämmintä tuossa värkkäillessä, oikeen helteeltä tuntu.


Tykkään noista kuivista kepakoista, niistä tuli aika hauska kakun reunus.





 Kakussa syksyiset värit..





 Löytyipä kakulle heti syöjiäkin. Ensimmäisenä muurahainen, sitten tuli perhonen ja myöskin mehiläinen.


Että sellainen kakku tällä kertaa.





tiistai 2. elokuuta 2011

Hääpäivän kunniaksi


Hääpäiväkin olla hurahti, siis 8-vuotis sellainen. Eipä sitä voi kuin ihmetellä miten tuo aika kulkeekaan niin vauhdilla. Eihän sitä kauan meidän häistä oo..
Tässä siis nyt meidän häiden kukkajutuista jotain. Nämä kuvat on sitten otettu valokuvista, joten laatu on mitä on.

26.7.2003
Mun hääkimppu. Kukkajutut tein siis itse omiin häihin, kuin hääkimpunkin. Tuossa kimpussa käytin vaaleanpunertavaa orkideaa, valkoista inkaliljaa, unelmaa, murattia, herttalyhtyköynnöstä ja muutapa en muistakaan.  Nyt siitä on aikaa kun oon viimeksi tehnyt hääkimppuja. Viimeisimmän taisin tehdä vuonna 2006. Vois kokeilla tehdä taas ihan omaksi iloksi, että näkis osaako sitä enää ollenkaan.

Ups, onpa tumma kuva! Tämä asetelma oli noutopöydässä. Siinä on kukkina neilikoita, valkoista arabiantähdikkiä, valkoisia inkaliljoja. Kylläpä näyttää jotenkin paljaalta. Voisin alkaa korjailemaan nyt näitä vanhoja töitä. =)
Siinä hitusen paremmassa valossa..




Tällaiset olivat sitten ruokapöydissä, vieraiden nenän alla. =) Näissä oli hommaa kun risupalloja piti tehdä aika paljon. Pallo oli kiinnitetty tuollaiseen kuivaan suolta kerättyyn ja halkaistuun kelopuuhun. Ja kelopuulle laitettiin kiertämään vanamon "liekaa". Risupalloissa kukkina terttuneilikkaa.

Kirkossa oli myös risupalloteemaa. Palloissa kukkina isoja neilikoita ja hiirenvirnaa. Taas näin jälkeen kun näitä töitä kattelee, ois laittanut kyllä jotain muutakin sekaan!
Heittokimpuksi halusin jotain erilaista, kuin tavallisen oloisen kimpun. Joten risupalloteema sai jatkua tässäkin. Pieni risupallo roikkuu siiman päässä ja pallossa kukkana samaa orkideaa kuin omassa hääkimpussani.
Löytyi eräästä hääkortista..
Tänä päivänä sanon, Kiitos Ihanasta Rakkaastani!

Hääpäivän kunniaksi halusin värkätä jonkin sydämen mallisen kukka-asetelman. Tuollaiseen matalaan piirakkavuokaan.=) Siinä on vaaleen lilan krysanteemin kukkia, kanervan kukkia, valkoisen nappikrysanteemin kukkia, poimulehteä, salalia, karhunheinää.



Pitihän sitä jotain pientä makiaistakin tehdä päivän kunniaksi, britan torttua. Eipä sitä päivää sen kummemmin kuitenkaan juhlittu.


Kimppu kukista vaaleen lila krysanteemi, valkoinen "nappikrysanteemi" stallion, vihreä anastasia krysanteemi.
Valkoinen nappikrysanteemi on kivan näköinen!

Sitten sain tehdä rippijuhlien kahvipöytään asetelman. Tässä samoja kukkia kuin edellisessä kimpussa. Ja luonnosta on otettu noita lillukan rentoja varsia, kivoja mutta aika piikkisiä ja karheita käsitellä. Sitte luonnosta hain myös mustikan ja juolan varpuja, sekä jotain heinää.


Asetelman tein ihan tavalliseen maljakkoon, jonka pohjalle laitoin kiviä koristeeksi. Sitten niiden kivien päälle kukkasientä ja asetelma rakentui siihen.

Toisiinki rippijuhliin sain värkätä asetelman kahvipöytään. Tässä myös kukat samoja kuin edellisessä asetelmassa, mutta muoto on erilainen. Tää on tehty sellaiseen marimaljaan. Tässä on kans luonnosta kerättyä materiaalia; variksenmarjaa, juolukkaa, mustikkaa, kanervaa.

Kimppu syntymäpäiväjuhliin. Kukkana auringonkukka, värjätty(vaaleen persikaksi) kultapiisku, unikon siemenkota, poimulehti. Hyvälle tuulelle saa nuo auringonkukat! =)

Kimppuja myyntiin, muuten samat kukat kuin edellä, mutta tästä puuttuu poimulehti ja sen tilalla on valkoista sisalia.


Lasten kanssa retkellä kodalla makkaran ja lätyn paistossa. Edustalla mukava apilameri. Lapset innostu tekemään sormuksia apilan kukista, ja minä kuvailemaan apiloita.

Aina tosiaan ku näkee noita lillukan luikertavia varsia luonnossa, tekee mieli ottaa mukaan, vaikkei juuri sillä hetkellä olisikaan käyttöä mihin kukkajuttuun niitä laittais.

Tuossa lähellämme luonnossa kasvaa näitä, nämä oli vissiin jotain tädykkeitä, se niistä tulee ainakin ekana mieleen. Näitä vois siirtää omalle pihallekin. Perhoset kyllä tykkää kovasti näistä, ja meillä lapset tykkää perhosista. =)

Mansikatkin on alkanu rönsyilemään. Niistä kyllä pistän uusia alkuja kasvamaan ja lisään mansikkaerääni.=)

Muutamia mansikoita on napsittu, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että niitä on tulossa kunnolla lisää. On paljon kukkia ja raakileita ja raakileiden alkuja.

Sekä pensastomaatti on antanut satoa muutamien tomaattien muodossa.

Kunhan kaikki vaan ennättäis kypsyä...

Terassin valmistumisen jälkeen siitä jäi ylijäämä materiaalia, joten ehdotin miehelle, että sellainen pikku kukkapöytä ois kiva. Joten eipä aikaakaan, kuin sellainen ilmestyi terassille, ja peräti kolmena kappaleena. Aina vaan parempi.=) Ja minähän otin ilolla vastaan! Noihin saan ens kesänä sitten laitella mukavia kesäkukkaistutuksia.



Etupihan vuorenkilpipenkki on vähän tuuheutunut. Jospa se pian tursuais. =) 

Noiden kivien rakoon kerrattain laittelin mummun kukkapenkistä nappaisemani muutaman maahumalan palan. Sitä pitäis kyllä tuoda oikeasti kunnolla lisää, niin pääsis luikertelmaan joka väliin.


Jes, pataan siirtämäni valkokarhunköynnös on alkanut kukkimaan!!

Ensin ihailin nuppuja..

...ja sitten kukkia.


Mehitähdetkin on alkanut pukkaamaan uutta kasvua, totean mielissäni.

Yksitvuotinen japaninhumalakin pistää päätänsä ylös maasta.
Luulin jottei se ala kasvamaan ollenkaan, mutta sehän tuuheutuukin
vauhdikkaasti.

Tätä ei nyt viittis ympäristön takia näyttääkään tätä kuvaa, ku joka paikka kasvaa horsmaa. Tälle maapläntille ei oo vielä tehty mitään. Mutta silti halusin siihen jotain. Maahan upotetussa tierummun pätkässä kasvaa ruusupapua. Tämä kuva otettu jotai heinäkuun 20. päivän tienoilla, mun kuvaustahti ei pysy perässä. Myöhemmin tuuheampi kuva tästä. Vanhoja kehäkukan siemeniä nakkelin tuonne reunalle, tällä hetkellä ne kukassa.

Ruusupavun kukat on kyllä ihan hauskoja.




Mieheltäni pyysin moottorisahan kanssa apua erässä pikku pusikon perkuussa, sen jälkeen löysin läheisestä kannosta ihania terveisiä, kylläpä ilahdutti mieltä! =)