perjantai 8. heinäkuuta 2011

Muutama juttu pihalta ja tietenkin kimppuja

Onpas jäänyt päivittelemättä taas ajoissa..

 Viime kesänä sain mukaani eräältä mökin pihalta  mehitähteä. Tottakait otin ne vastaan, vaikken vielä tiennyt minne niitä laitan. Joten nyt ne ovat erään kivikasan reunalla, jossa ei vielä muuta ole. Joskus ajattelin, että sitten omalle pihalle teen kerralla yhden kukkapenkin valmiiksi, enkä ripottele minne sattuun mitäkin. Mutta eihän lahjoituskasveja voi vastustaa, oli sitten kyse melkeen mistä vaan. =)





 Alkukesällä kuvattua vuorenkilpipenkkiä, joka viime kesänä laitettu. On vielä vajaata, ja on tietenki tuosta ehtinyt kasvaa näin kesän jatkuessa.





Noiden isompien kivien ja nurmikon reunan laitoin niin, että upotin kiven maan pinnan tasalle, niin on helppo leikata nurmikko siitä vierestä. Tosin se homma on vieläkin kesken..

Aluksi kantelin kivenroikaleita käsin pihan toiselta laitaa, kun ei vielä oltu hommattu kottikärryjä. Huh, osa kivistä tuntu aikas painavilta. Mutta oli niin kova hinku saada jotain aikaan, että niin ne vaan tuli raahattua yksitellen paikalleen. Penkin loppupään kiville mulla oli jo kottikärryt. =)

Uusi puu tälle kesää, purppuratuomi. Lähdin äkkiä mukaan ku oli kyytiä menossa Multasormelle päin, ja mielessäni aattelin, että joku puu jos mahtuis kyytiin, niin sen ostan. Olin ajatellut kylläkin riippapihlajaa, mutta siellä Multasormessa tajusin, että se nyt ei ainakaan mahdu auton kyytiin. Sitten iskin silmäni purppuratuomeen, sellaistakin olin joskus ajatellut. Enkä siinä kiireessä edes tarkastanut puuta kunnolla, ja kotona - tai oikeestaan matkalla jo tajusin, että siinä on kirvoja ja puun päässä muutama seittipesäke tuomenkehrääjäkoita. Minähän raa`asti leikkasin saastuneimmat oksat pois koko puusta. Eipä noita nyt juurikaan oo sitte istutetussa puussa näkyny sen jälkeen.


 Viime kesänä siskon pihalta idänvirpiangervopuskan kulmalta haettuja taimia, juurivesoista kasvamaan. Hyvin ovat lähteneet kasvuun. Tässä toki alkukesällä vielä vähän pienempiä mitä nyt. Nää pihalla olevat muutamat hassut kasvit on haettu milloin kenenkin pihasta. =)


Hyvin on lähtenyt puska tuuheutuun. Ja yhdessä puskassa näin jopa yhden kukkarykelmän.



Tuosta isosta kivestä minä kyllä niin tykkään!! Rautatienomenapuu kasvaa vierellä, sekin istutettu viime kesänä. Puun oikean laidan oksa on vähän lyhyt, ehti kaatua ennenkuin sain sen istutettua ja siitä katkes melkeen puolet oksasta. Nyt keväällä en tätä kovin uskaltanut leikellä, muutamia alaoksia pois.


Onkos kellään kokemuksia kesäköynnöksestä nimeltä japaninhumala?? Ostin aika myöhään huutonetistä nuo siemenet, esikasvatin sisällä jonkin aikaa ja sitte laitoin maahan. Ois vissiin voinut vähän aiemmin laittaa siemenet itämään ja saada ne pikemmin maahan. Eivät oo vielä kovin kummoisia. Saa nähdä minkä mittaisiksi ehtivät loppukesään mennessä. Niidenhän pitäis kasvaa noin 3-4m korkeutta. Taitaa jäädä mulla vähäseen. Ens keväänä olen kyllä ajoissa kaikkien siementen tilaamisten ym kanssa. Saahan sitä sanoa.=)


 Risupyramidin keijunmekko on vähän tummunut lehdistä, liekö ollut veden ja ravinteiden puutetta vai mitä.



Pyramidi toisesta suunnasta kuvattuna, tällä laidalla kasvaa valkokarhunköynnöstä. Se kasvaakin aika joutuisasti. Mukavan vaaleen vihreen värisiä tuon risun ja keijunmekon seassa!


Ennen juhannusta katsastin tuleeko noihin lähipuskiin mustikkaa. Kyllä tulee jonkin verran, kiva! Ei varmaan pakkaseen asti poimia, mutta ainakin piirakkamarjoiksi. Jos kävis lasten kanssa piirakkamarjat lähipusikosta poimimassa. Metsästä ei oikeen voi vielä sanoa, sillä tonttimme ympärillä metsän kasvu on alussa, puusto on aika nuorta vielä hakkuun jäljiltä. Toki hakkuusta alkaa olla mitä lie aikaa, ehkä kymmenen tai jotain. Mutta näillä nurkilla on ollut hyvä mustikkapaikka, jospa se palautuu puuston kasvun myötä myös.


Omalla pihalla kun ei sitä kukka -ja pensasloistoa vielä ole, niin pitää käydä muiden pihoilla ihailemassa. Lähdettiin ihasteleen mummuni pihaa ja lumipalloheisiä. On ne kyllä ihania!


Valtavan ihania!! Toisen mummoni pihallakin kasvaa näitä, ja jotku minun serkuista pienenä olivat alkaneet lumipallosotaa heiden palloilla, taisivat mennä aika vähäksi pallot mummun pensaasta. Mua ois kyllä harmittanut! Onhan nuo lapsista varmaan hauskoja lumipalloja. =)


Sisällä palmuvehkani purkki pullisteli jo siihen malliin, että se on saatava jaettua. Oli sillä muhkeat muhkulat juurissa! Niinku isoja pottuja ois kuokkinu.=)


 Alkukesästä tulivat Viherpeukalolta tilaamani amppelimansikan taimet, Greenfinger. Tuntu että tuleekohan näistä edes mitään, mutta alakuva osoittaa, että kyllä siellä "terassitarhassa" jotain on pukannut kasvuun.


 Muutama taimista näyttää jurovan, liekö liian syvään istuttanut vai liian ylös. Mutta muuten näyttää kyllä ihan hyvältä.


 Rehevöityy ne. Ja pensastomaattikin taitaa tuotta meille syötävää tälle kesää, jes!





Kunhan ennättäisivät vaan sitten kypsyä..





Ja mansikoillakin on muutama hassu marjanalku.. Kellehän ne raaskii muutamat marjat syöttää?! Viekö kasvattja oman osansa.=)


Sitten joitakin kimppuja.

 Isompi krysanteemi kimppu. Kukkina vaaleen lila iso krysanteemi ja vihree pienempää krysanteemia. Koristeena tuollainen kiva perhonen.




Lähikuva edellisestä kimpusta.


 Pienempi krysanteemikimppu.


 Ja  krysanteemi yksittäin valkoisen sisalin kanssa, sekä apinaruohon ja karhunheinien.



Vihree krysanteemioksa keltaisen sisalin kanssa sekä kiekuraoksan.


Liljakimppu. Lisänä limen vihreetä terttuneilikkaa ja bubleurumia, sekä vihreet.



 Asetelma  astiaan liljoista. On hitusen kummallisen muotoinen, mutta kukat on silti ihania.=)





 Kukkina valkovihree zembla krysanteemi ja sitten tuollaista pienempää oksakrysanteemia, sekä bubleurum.





 Ja tässä kahta eri väriä tuota pienempää krysanteemia.


 Kauniin värinen tuo valkovihree krysanteemi.


 Krysanteemeihin oon tykästynyt niiden kestävyyden ansiosta. Tässä sitten keltainen zembla krysanteemi, vihree roikkuva revonhäntä ja kuisman marjoja. Tästä tuli oikeestaan sellainen niinku kuvittelinki. Ihan hauska tuo revonhäntä!


 Pihan laitamilla kasvaa kaikenlaista rikkaruohokukkaa, ja lapsethan innoissaan kerää niitä ja kattoo äitistä mallia ja tekee kukkakimppuja ym.


Annoin lapsille pikku palat kukkasientä ja käskin kerätä kukkia tehdä oman asetelman. Kylläpä ne oli innoissaan ja asetelmia syntyi erilaisia. =)