tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kimput ja asetelma


Pitää tänne laittaa muutama kimppukuva väliin, merkkinä siitä, että hengissä ollaan.
Kamerassa olisi itse pihakuvia, mutta tähän aikaan en enää viitsi lähteä sitä rymistelemään tuolta.. 
Joten kimppu ja asetelma aiheisiin tällä erää.


 Teki mieli tehdä asetelma, kun ei pitkään aikaan ollu saanu sellaista tehdä. Ja siskolleni lupailin kerran, jotta sais jotain kirjoituspöydän piristystä. Tällainen piristys siitä tuli, sisältäen valkoista zembla krysanteemia, green lizzard vihreää kryssaa, elegans neilikkaa aniliinin punaista. Arabian tähdikin kukkia liimattuna päälle.


 Kerrattain kokeilin hääkimppuharjoitusta omin varsin. Harjoitus, joten ei sen kummemin ole koristeltu.


 Teen tätä nykyä myös tilauksesta kukkakimppuja ja asetelmia. Huoltoaseman kukkapisteestä voi tilata. Kuinhan monella huoltoasemalla on tällainen palvelu.=) Tässä siis yksi tilauskimppu.


 Kimpun kukat vihreä anastasia krysanteemi, mona lisa vaaleanpunainen krysanteemi, elegans neilikka aniliinin pun.


 Ruusupavun taimet voisi kaiketi jo istuttaa ulos. Siellä ne rönsyilee pikku pikku purkeissaan.


Tätä en ole ennen laittanutkaan, taimet hyvän näköisiä. Odottavat vain, että pääsevät hyvään multaan oikeisiin ruukkuihin kasvamaan. Toivottavasti lähtevätkin iloisesti köynnösteleen. =)


9 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Sun pitää jo alkaa täällä mainostamaan, mikä on se huoltoasema, mistä näitä herkkukimppuja saa tilata ja noutaa =).
Mullakin on elämänlangan siemeniä. Sain Isoäidin kasvien siementilauksen yllätyksenä. Älä anna kukkien siementää. Saat maahan pahan riesan. En ole uskaltanut vielä kylvää niitä :). Ihanan näköinen köynnös kyllä on.
Vähitellen näyttää ilma lämpiävän.

Anna kirjoitti...

Tänään kylvin ruukkuihin suoraan ulos tuota ruusupapua. Vieläköhän ehtii kukkia tälle kesää?

Tiina kirjoitti...

Minä tökkäsin ruusupavun siemenet pari kesää sitten suoraan multaan, ja voi millä valtavalla vauhdilla ja voimalla ne sieltä kasvoivat! Hyvin ehtivät eteläseinän lämmössä kukkia pitkään sinä kesänä.

Minttu kirjoitti...

oli kyllä ihana kirjotuspöydän piristys, kiitos siitä! =)

Leea kirjoitti...

minulla on ollut tuota elämänlankaa viimeisinä 5vuonna kasvamassa. Koiranhäkkiä vasten kasvatan :) Kasvaa upeesti (ellei palelluta keväällä..) ja mulla ei kyllä ole levinnyt rikkaruohoksi minnekään vaikka annan siementen olla.
Ensimmäinen kimppu on aivan ihana!!

Landbohaven kirjoitti...

Jeg kom bare lig forbi.
Gode billeder.
Smukke buketter.
Tak for kigget.
Ha´ en dejlig dag.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniita kimppuja :) - hyvää kesän jatkoa sinulle !

Laura kirjoitti...

Multasormi - En taida tehdä tästä mainosblogia.=) Joko tökkäsit elämänlangat multaan?=) Mulla ne kasvaa kahdessa ruukussa, hitaanlaisesti.
Mikä ero on tuolla elämänlangalla ja valko- tai punakarhunköynnöksellä, tiiätkö?

Anna - Jospa ne ehtis sullaki kukkia. Tulee siitä ainaki rehevä köynnös.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!! Onko tuo pallokimppu (hääkimppuharjoitus) tehty neilikoista??? Ihana..just tommosen haluan häihini!!!!Tarpeeksi simppeli mun pukuun! :)