tiistai 16. lokakuuta 2012

Kimppuja kesältä, sekä kesäinen ylläri kukkapenkistä



Kesän puuhissa on jäänyt julkaisematta kimppukuvia, ja kyllä aika paljon on jäänyt myös ottamatta niistä kuvia. 
Mutta korjataan tässä kimppukuvien puuttuminen.

 Kimpussa vaaleanpunainen neilikka, aniliini germini, valkoinen minigladiolus, poimulehden kukkaa.


 Tässä juhannuskimppu, jossa pioni Coral Charm, sini-ikiviuhko, harsoa, vihreinä mm.parsaa.
Tästä tuli aikas kiva. Hieno tuo pioni. Tuollaista vois saada kyllä omallekin pihalle. Katsoin, että
 Anun puutarhassa on tätä pionia. Käykääs kurkkaan.


 Voi kiva ku sai ruiskaunokkeja tilata kimppuihin. Tässä siis lisäksi aniliini germini ja vaaleanpunainen neilikka.



 Yksi asetelma alkukesältä. Vihreä anastasia krysanteemi, aniliinia inkaliljaa, poimulehden kukkaa, vihreää nappikrysanteemia, vihreinä erilaisia lehtiä ja mm. mustikan varpuja.

--- 

 Tällaista en kyllä ole istuttanut vuorenkilpipenkkiini. Ensin en tiennyt mikä tämä on, ja olin jo vähän häjissäni, että mikä kello tää on. Ettei vaan se kello mikä äityy oikein rikkaruohoksi asti. Googletin ja totesin, että peurankelloa. Varmaan tullut vuorenkilpien mukana, kun hain sitä mummoni kukkapenkistä.
Mutta tämähän on niin nättiä jotta että. Se saa kyllä olla kukkapenkissäni, ja en pistäisi pahakseni, vaikka se leviäisikin.


Ja ilo oli kaksinkertainen, kun sieltä nousi valkoistakin.
Kaunis.


9 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Miten mulla semmonen mielikuva, että tuulento just siitä peurankellosta mun blogissa joskus varotteli. Nätiltähän tuo kyllä näyttää, mutta leviääkö myös voimakkaasti..

quu kirjoitti...

Ihania kimppuja. :)

Peurankellot leviää reippaanlaisesti, mutta valkoinen on maltillisempi versio.

Eve kirjoitti...

Kauniita kimppuja. Sulla on usein vähän erikoisempia kukkia, olenkohan ikinä nähnyt minigladiolusta kukkakaupassa. Joskus itellä on vuosia sitten ollut Anttilasta tilattuja minigladioluksia pihalla. Kellokukat on kyllä aika sitkaita saada pois. Meilläkin kasvaa tuota kelloa pihalla, perinneperenna. Sievähän se, jos ei ole kovin tarkka sen leviämisestä. Ei se riesaksi ainakaan meillä ole levinnyt, inhottavampi on sellainen toinen kello, joka kavattaa kelloja yhteen varteen.

Laura kirjoitti...

Anna - Varmaan on voinut varoitella. Mutta tämän leviäminen ei haittaa, ku se sopii tuohon ihan hyvin. Eikä se kaikista kohdin pysty nouseen edes, ku vuorenkilpi on niin tiiviisti tuossa.

quu - Minä taas oisin toivonut, että tuo valkoinen leviäisi paremmin.=)

Multasormi - Tykkään välillä otttaa jotain erilaista. Se piristää itseä, mutta toivottavasti asiakkaitakin. Tuo peurankello saa ottaa tossa vaikka vallan. Mutta muihin penkkeihin en sitä halua. Jotan suotakoon leviämisrauha heille, jos he pystyvät vuorenkilpien seasta sen tekemään.=)

Tiina kirjoitti...

Mulle ainakin ne kovasti leviävät on vaan ihan omiaan, etteivät niin helpolla kupsahda! =D Tuo on kyllä kaunista.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Onko poimulehden kukka sellaista, mitä ihan luonnossakin kasvaa? Tykkään noista vihreistä kukista, tässä sinulla krysanteemi.Minusta niistä saa kivan näköisiä kimppuja.

Laura kirjoitti...

Tiina - No niin, sitte ku saan ton valkoisen kellon leviämään, nii haet täältä sitä omalle pihalles leviään.=)

Vilma - Tuo poimulehti on tosiaan sitä perennaa, jättipoimulehteä. Sitä saa kyllä tilaamallakin tukusta tiettyyn aikaan. En muista oonko noihin kimppuihin tilannut, vai otinko kukkapenkistä.=) Sillä joskus olen sitä tilannutkin.

Heidi-Maaria kirjoitti...

Aivan ihana toi Coral Charm :)
Pitänee ottaa valikoimaan..

Tuolla kimpulla kun on juhannusta juhlistanut niin varmasti on hymy ollut herkässä.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kauniita kimppuja olet tehnyt!