torstai 28. kesäkuuta 2012

Meilläkin kävi omenapuut kukassa




Omenapuu Borgovskoje.

Kukki ihanasti koko puu. Yhteen suuntaan ei oo oikein oksia. Yllätyin miten hyvin se kukki. Kolmatta kesää siis tämä puu meillä.

Purppuratuomi tosin kukki ennen yhtäkään omppupuuta, toukokuun loppupuolella. Siinäkin oli ihan kivasti kukkia, ihania vaaleanpunaisia. Mutta puussa on kirvoja, murrrr!

Rautatienomenapuuhun näytti kans tulevan kivasti kukkaa.





Ja olihan ne komeita isoja! Voi että olin riemuissani omppupuiden kukinnasta.=) Kukkivat siis ekaa kertaa.


Tässä koristeomenapuu Dolgo. Jokaisella omppupuulla niin omanlaisensa kukat.
Vuokko omenapuu oli kans kukassa, ja Punakanelissa oli vain muutama kukka. Ja lisäksi istutin talvella jänön syömän Huvituksen tilalle Lepaan Melonin. Hyvästi on sekin lähtenyt kasvuun.

Voi kun nää kuuset on alkukesästä niin mahtavan näköisiä!

Tässä etupihan tienvarren kukkapenkkiä, joka edelleen kesken. Mutta onhan siellä jo jotain. =) Vanhempieni kukkapenkistä pelastamani kurjenmiekat ovat intoutuneet kasvuun. Noiden lehtien takia ne halusinkin. En tiiä mitä lajiketta ovat, kuulemma jotku violetin-lilan väriset kukat tulee. Kahta erilaista tuossa taitaa olla.

Mummoni kukkapenkistä siirtämäni poimulehdet ovat roihahtaneet kasvuun.

Kirpparilta ostin noita punaisempia kaunokaisia ja ruohosipulia ihan niiden kauniiden kukkien takia. Miksei pataankin.=)



Jes, muotoilemani pallokuusi saanu lisäkasvua.=)

Mehitähdet siirsin aurinkoisempaan, ja hitusen ilmavampaan paikkaan, tykkäsivät siirrosta.

Viherpeukaloilta tilaamani kivikkosuopayrtti aloittelee kasvua. Kukkiikohan tälle kesää, en tiiä.

Pihan laitamilla kasvaa kaikenlaista horsmaa, niittyleinikkiä ja muuta. Nämä puna-ailakkipuskat on kiva  väriläiskä siellä täällä pihan laitaa.

Idänvirpiangervo kukkii sievästi.

Terassin yks nurkkaus sai kesäleimua, kesäneilikkaa, tuoksuhernettä vaaleanpunaisena, ja takana aitoelämänlankaa, joka hitaanlaisesti lähtee kasvuun. Toivottavasti se sais lisäpontta.
Onko kukaan koittanu talvettaa maassa kesäneilikoita? Jostain luin, että saattais talvehtiakin.

Hei, missä kuvat mun muista terassikukista? Täytyy tehdä uus kierros kameran kanssa..

Toivotaan hieman lämpimempää, nii tarkenee kärrätä multaa kottikärryillä ja laittaa maahan kasveja, jotka vartoovat tuolla....


4 kommenttia:

Vuokko kirjoitti...

Lämpimämpiä päiviä odotellaan. Saapa nähdä, meneekö siihen odotteluun vielä koko heinäkuukin...

Eve kirjoitti...

Kaunokaiset ovat kivoja, kukkivat keväästä syksyyn.
Hienoja omenapuun kukkia siellä on ollut. Jospa jokunen omenakin tulisi :).

Anna kirjoitti...

Hienosti on sulla kyllä kukkinu nuo omenapuut. Meillä oli toista kesää ja toisessa vain oli neljä kukkaa. Eka kesänä siinä oli 14. Mutta punakanelissa ei vielä ainuttakaan. Lannotatko niitä, kalkitsetko joka vuosi?

harrastelija kirjoitti...

En ole vartavasten talvettanut kesäneilikoita,mutta kukkapenkissä vahingossa meni 2 neilikkaa viimetalven yli.kylläkin vasta nyt alkavat kukkia.Yksi sitkeä yksilö mulla on ollut jo monta vuotta.Sen olen antanut kasvaa rauhassa perennapenkissä.